top of page

Musiikkia surun hetkiin - kuinka kaikki alkoi

  • Writer: Sanna Salovuori
    Sanna Salovuori
  • Dec 3, 2025
  • 1 min read

Updated: Dec 8, 2025


Lämpimästi tervetuloa Surussa.fi -sivuston pariin. Haluan kertoa sivuston tarinan; mistä kaikki sai alkunsa ja kuinka olemme tulleet nykyiseen pisteeseen.


Kesällä 2020, pandemian jyllätessä, pohdimme ystäväni Saanan kanssa kuinka lohduttavaa musiikkia saataisiin omaisille jakoon, vaikka kokoontumisrajoitukset lähes estivät hautajaiset tavallisessa muodossaan. Olimme tavanneet biisintekoleirillä ja kumpikin tehneet lauluja tilauksesta, joten siinä oli yksi sivuston alkuperäinen kulmakivi. Omaiset haastateltiin etänä ja valmis laulu toimitettiin tiedostona vainajan läheisille muistoksi ja jaettavaksi. Toinen kulmakivi olivat live-esiintymiset surujuhlissa, joita pikkuhiljaa sai alkaa pitää ensin pienemmälle ja aikanaan yhä suuremmalle vierasjoukolle. Saana keskittyi tilauslauluihin ja minä (Sanna) live-esiintymisiin.


Kesällä 2024, Saanan muutettua vuotta aiemmin ulkomaille, minulle (joka toimin myös juontajana ja seremoniamestarina) alkoi tulla kyselyitä tulla puhujaksi tunnustuksettomiin tilaisuuksiin. Niinpä muutimme sivustoa ja palveluita niin, että Saana jäi pois näkyvästä roolista ja palveluihin lisättiin puhuja- ja kirjoituspalvelut.


Pikkuhiljaa puhujakeikat ovat lisääntyneet. Siviilihautajaisten puhujien kysyntä lienee yleisestikin nousussa, sillä myös hautaustoimistot alkoivat ottaa minuun yhteyttä ja pyytää yhteistyökumppaneikseen sekä kouluttamaan. Toimin tällä hetkellä yhteistyössä myös Suomen hautaustoimistojen liiton kanssa työryhmässä, joka luo raameja ja uudistaa suomalaista hautauskulttuuria siviilitilaisuuksien osalta. Huomaan, että tietoa on vähän, se on hajanaista ja sille olisi suurta kysyntää, kun suomalaiset maallistuvat ja yhä harvempi kuuluu kirkkoon.


Vahvan tapahtumataustani johdosta nautin suuresti, kun saan auttaa omaisia myös tilaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa. Perinteisissä hautajaisissa ei ole mitään vikaa, mutta uskon vahvasti, että jokainen ihminen ansaitsee saada itsensä ja elämänsä näköisen viimeisen tilaisuuden. Siksi kannustan ihmisiä luovuuteen surunkin äärellä. Kauniiksi muistoiksi jäävät rituaalit ja seremoniat ovat tärkeitä myös läheisten suruprosessin näkökulmasta.


Liity toki seuraamaan surussa.fi:tä somessa, jonne linkitän tulevatkin blogipostaukseni. Haluaisin mielelläni kuulla sinun surutarinasi ja tukea sinua surussasi.


Rakkaudella,


Sanna



Comments


©2026 by Surussa. Proudly created with Wix.com

Photos: Saana Karikumpu, Ossi Pietiläinen, Unsplash

bottom of page