top of page

Näkyväksi eletty elämä, kuultavaksi päivien päähän.

SURUSSA

Tunnemme surua monista asioista, mutta läheisen kuoleman tuottama suru on eräs vahvimmista tunteista, joita koemme. Musiikin avulla voidaan nostaa surun tunteita käsittelyyn tai peittää niitä silloin, kun voimat eivät siihen juuri sillä hetkellä riitä. Musiikki voi tuoda esiin myös tiedostamattomia tunteita, jolloin niiden käsittely on helpompaa.

Haluamme auttaa ja tukea sinua surussasi musiikin keinoin.

Etusivu
Palvelumme

PALVELUMME

MUISTOLAULUT

Muistolaulu on kappale musiikkia, joka voi tuoda esiin muiston edesmenneestä henkilöstä, se voi kuvastaa hänen persoonaansa sekä omaisen tai läheisen suhdetta tai kaipausta vainajaa kohtaan. Tilaustyönä tehty laulu kertoo niistä tärkeistä asioista, joita kaipaamaan jäävät haluavat muistettavan, vielä hautajaisten jälkeenkin. Laulu on samalla pala elämää ja historiaa, johon voi palata uudelleen sitä kuunnellen.

Lue lisää...

Image by Laura Fuhrman

KEITÄ OLEMME

Keitä olemme

SURUMUSIIKKI

Musiikki kuuluu olennaisena osana hautajaisiin. Hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa soitettu musiikki voi olla perinteistä, mutta myös erikoisempaa lähiomaisten toiveiden mukaan. Muistotilaisuudessa voidaan esittää tai laulaa yhdessä vainajan lempikappaleita tai muita lauluja, jotka tuovat muistoja mieleen.
 

Lue lisää...

kai-dahms-D6OXoRR-CTE-unsplash.jpg
Photo_by_AnnaDammert_edited.jpg

SANNA SALOVUORI

Muusikko, valmentaja

Olen muusikko ja ratkaisukeskeinen valmentaja ja rakastan tunnelmallisia tilaisuuksia. Instrumenttejani ovat laulu ja piano. Laulan mieluiten kevyttä musiikkia ja säestän itseäni pianolla. Voit valita musiikkia juhliisi valmiista ohjelmistostani tai esittää toivekappaleita. Teen myös itse musiikkia.

Lue lisää ohjelmistostani ja kuuntele esittämiäni kappaleita täältä.

F102ACBC-1856-4E22-8EBC-6AAB33877B56_edi

SAANA KARIKUMPU

Lauluntekijä, luovan toiminnan ohjaaja

Olen lauluntekijä ja luovan toiminnan ohjaaja. Ihmiset ja heidän tarinansa kiehtovat minua paljon. Kirjoitan muistolauluja kanssani jaetuista tarinoista. Musiikissa on paljon parantavaa voimaa, herkkyyttä ja hyvää energiaa. Sen vuoksi juuri muistolaulujen tekeminen on minulle henkilökohtaisesti hyvin merkityksellistä. Instrumenttini ovat laulu ja piano.

Lue lisää muistolauluista ja kuuntele tekemiäni kappaleita täältä.

OTA YHTEYTTÄ

saana.karikumpu@gmail.com

 +358 40 514 1718

Ota yhteyttä
bottom of page