Lohtukirje Kirpulle

Hei Kirppu!

Se, joka sua tällä nimellä kutsui, on ollut poissa jo puoli vuotta.

Noh, oikeastaan muistisairauden takia se Kirpuksi kutsuva ihminen on ollut poissa jo vähän pidempään. Nimi tuli siitä, kun oot lapsista nuorin, yli kymmenen vuoden ikäerolla sisaruksiin. Tää eri-ikäisyys oli sulle pienestä asti tosi selvää. Ja se näkyi iltaitkuina siitä, kuinka sun "vanhat" 40-50-vuotiaat vanhemmat kuolee pian. No ei se onneks ihan pian käynyt. Kirppu ehti melkein 35-vuotiaaksi ennen kuin tapahtui se asia, jota olit ihan aina pelännyt ja äiti lähti.

Mut ei se iskenytkään niin kovaa. Ehkä siks, kun olit siihen koko ikäs valmistautunu. Tai ehkä siks kun olit tehnyt surutyötä jo vuoden äidin tilan heiketessä. Tai sit äiti oli ihan oikeessa lapsuuden lohdun sanoissaan, että "sitten kun me kuollaan niin sulla on oma perhe, eikä se tunnu niin pahalta". Silloin et uskonut, mutta oikeassa se äiti oli. Tietenkin.

Sulla on kaksi lasta, jotka on riittävän vanhoja muistamaan mummin. Ja haaveissa vielä se yks kirppu. Elämä jatkuu. Ja vaikka äidin ikävä iskee - aina tosi yllättäen - niin sä pärjäät. Koska sä oot jo määritelmän mukaan keski-ikäinen kirppu. Ja vaikka sellainenkin saa itkeä ja kaivata, niin se kuitenkin aina pärjää. Koska sillä oli ihana äiti, joka antoi turvallisen ja rakastavan paikan kasvaa. Kirppuna ja ihmisenä.