Siirry sisältöön
surussa.fi Sanna Salovuori

Jokainen valo tällä taivaalla on ihminen, jota joku muistaa.

Musiikki- ja puhujapalvelua tilaisuuksiin surun äärellä

Järjestätkö hautajaisia? Surussa.fi tarjoaa elävää musiikkia kaikenlaisiin tilaisuuksiin sekä sekä suunnittelu- ja puhujapalveluita siviilihautajaisiin.

Sanna Salovuori laulaa flyygelin ääressä, kuvajainen näkyy kannessa.

Palveluni

Millaista apua kaipaat? Voit tilata yhden palveluni tai useamman. Kun yksi ihminen vastaa kaikista, samaa asiaa ei tarvitse selittää ja maksaa moneen kertaan.

Elävää musiikkia jäähyväistilaisuuteen

Olen Pop & Jazz Konservatoriosta valmistunut laulaja ja säestän itseäni pianolla. Kappaleet valitaan yhdessä sen pohjalta, millainen ihminen edesmennyt läheisesi oli. Laulan kaikkea virsistä rockiin, mutta klassiset kappaleet jätän sen alan osaajille.

Lue lisää musiikista

Puhuja siviilihautajaisiin

Siviilihautajaisissa ei ole pappia. Silloin minä astun kuvaan, haastattelen teidät läheiset, kirjoitan ja tarkistutan puheen sekä pidän sen. Mikäli toivotte, että otan koppia koko jäähyväistilaisuuden kulusta seremoniamestarin ominaisuudessa, sekin onnistuu. Autan sinua suunnittelemaan täysin läheisesi näköisen seremonian.

Lue lisää puhujapalveluista

Jäähyväisten ja seremonian suunnittelu

Kun suru on suurin, on raskasta järjestää kaikkea yksin. Halutessasi voin ottaa kokonaisvastuun hautajaisiin liittyvistä järjestelyistä. Mietimme yhdessä mitä jäähyväistilaisuuteen halutaan. Järjestän ja varaan tilat, tarjoilut ja ohjelman. Vastaan tilaisuudessa siitä, että kaikki sujuu suunnitellusti. Sinä saat keskittyä jäähyväisten jättöön ja itsesi kannatteluun.

Lue lisää suunnittelusta

Suruterapia

Keskusteluapua omaisille, kun jäähyväiset on sanottu ja arki alkaa. Opiskelen lyhytterapeutiksi ja otan vastaan harjoitusasiakkaita.

Lue lisää suruterapiasta →

Jos et jaksa lukea nyt, soita: 050 522 2188.

Kuka olen?

Olen Sanna, muusikko, valmentaja ja juontaja. Olen tukenasi ensipuhelusta aina tilaisuuden loppuun asti ja tarvittaessa jälkeenkin päin.

Taustani on musiikissa ja valmennuksessa. Olen myös työskennellyt pitkään tapahtumatuottajana ja viestinnän parissa, joten tiedän kuinka jäähyväispäivä toteutetaan niin, että se tukee läheisiä surussa ja jättää kauniin muiston.

Lue lisää minusta

Sanna Salovuori seisoo mustassa poolopaidassa, käsi leuan alla, lämpimän ruskea tausta.

Tästä lähdetään liikkeelle

  1. Voit soittaa minulle tai jättää perustiedot läheisestäsi "Sytytä valo" -lomakkeen kautta. En rasita sinua yhtään enempää kuin on tarvis, ja otan asiasi rautaiseen otteeseeni. Tutkitaan yhdessä mitä tarvitset ja kuinka voin siinä auttaa.

  2. Vastaan aina yhteydenottoihin itse ja kuulen mielelläni tarpeistasi.

  3. Puhumme rauhassa siitä, millainen läheisesi oli ja millaisia ajatuksia sinulla on hänen jäähyväistensä osalta. Ensipuhelussa ei tarvitse päättää mitään.

  4. Luon tilaisuudesta suunnitelman, jota voimme hioa yhdessä. Annan tarvittaessa ideoita seremonian sisältöön tai musiikkivalintoihin. Muistopuhe syntyy yhteistyönä, kun kuulen kertomanne tarinat edesmenneen ainutlaatuisesta persoonasta ja elämästä ja loihdin niistä koskettavan, hänen näköisensä puheen.

  5. Jäähyväispäivänä olen paikalla varmistamassa, että kaikki sujuu kuten pitää.

Mitä palveluni maksavat?

Hinnat ovat avoimesti esillä siksi, ettei sinun tarvitse nähdä ylimääräistä vaivaa niiden selvittämiseksi. Hinnat ovat suuntaa antavia, tarkan hinnan pystyn antamaan, kun kuulen tarpeistanne.

Musiikkia jäähyväistilaisuuteen 390 €

Elävää musiikkia (laulu + pianosäestys)

Muistopuhe ja musiikkia jäähyväsitilaisuuteen 590 €

Muistopuheen kirjoitus ja pitäminen omaisten haastattelun pohjalta sekä elävää musiikkia (laulu + pianosäestys)

Seremoniamestarin työ, muistopuhe ja musiikki 690 €

Seremoniamestarina toimiminen, koko tilaisuuden ohjaus, muistopuheen kirjoitus ja pitäminen omaisten haastattelun pohjalta sekä elävää musiikkia (laulu + pianosäestys)

Katso, mitä kuhunkin kuuluu

Sytytä hänelle valo - kerro hänestä joka lähti

Hautajaisia varten on vastattava muutamaan kysymykseen. Kuuluiko läheisesi kirkkoon? Onko puhuja jo tiedossa? Löytyykö lähipiiristä joku, joka voisi soittaa tai laulaa? Voit vastata niihin tässä omassa rauhassasi.

Vastauksista syttyy uusi valo tämän sivun taivaalle, ja minä saan samalla ne tiedot, joilla pääsen heti asiaan ja sinua auttamaan.

Vastaaminen vie muutaman minuutin. Voit ohittaa minkä tahansa kohdan. Vastaukset näen vain minä.

Sururunous ja -lyriikka

Kirjoittelen runoja ja laulujen sanoja. Osa niistä on syntynyt hautajaisiin, osa oman sieluni syvyyksistä vain olemaan. Ne ovat täällä luettavissa, koska ne kertovat minusta enemmän kuin ansioluettelo.

Lue runoja   Blogi

Käsin kirjoitettua tekstiä sivulta kuvattuna, lämmin matala valo.

Omaisten palautteita

Hei Sanna, nyt kun pöly on laskeutunut äitin läksiäisten jäljiltä, haluan vielä kiittää, teit erinomaista työtä! Itse harvinaisesti pystyin olemaan läsnä ja elämään sen hetken ihan itselleni, olennaiseen keskittyen. Loit kunnioittavan mutta lämpimän tunnelman, ja kokonaisuus oli monella tapaa juuri äidin näköinen. Hyvää palautetta on tullut myös muilta osallistujilta. Yksi sanoi, että "minäkin haluan sitten tällaiset!

Iso kiitos Sanna, puheesi oli loistava ja laulut ihania. Olemme kaikki todella tyytyväisiä siihen, että valitsimme juuri sinut.

Dear Sanna, thank you for a beautiful service. Many people said to mum and me that it was the nicest service they had been to. Thank you for all of your help.

Hei Sanna, vielä kerran tuhannet kiitokset eilisestä. Kaikki esitykset olivat loistavia ja juuri sitä, mitä olin toivonut. Olen saanut myös saattoväeltä paljon kiittävää palautetta, minkä haluan tässä samalla välittää eteenpäin.

Ota yhteyttä

Kysyminen ei maksa mitään eikä sido sinua mihinkään.