Puhuja luo arvokkaan ja läheisesi näköisen saattohetken
Jokainen ansaitsee itsensä näköisen ja arvokkaan jäähyväistilaisuuden. Toimin tunnustuksettomien tilaisuuksien puhujana ja seremoniamestarina, suunnitellen seremonian yhdessä omaisten kanssa – rauhallisesti ja teidän toiveitanne kuunnellen.
Keskustelen läheisestäsi ja muokkaan muistoista, ajatuksista ja tunteista henkilökohtaisia puheita, runoja ja lauluja. Voin myös huolehtia tilaisuuden kulusta alusta loppuun, jotta omaisten ei tarvitse kantaa siitä vastuuta.
Suunnitellaan yhdessä lämmin, henkilökohtainen ja merkityksellinen saattohetki – juuri hänen näköisensä.

Ensin jutellaan hänestä
Kartoitan kysymyksillä rakkaasi elämäntarinaa ja persoonaa, pieniä asioita, joista hänet tunnistetaan ja muistetaan. Saat kysymyspatteriston nähtäväksesi etukäteen ja sitä voi jakaa myös muille läheisille.
Haastattelen sinut tai pienen joukon läheisiä etäyhteydellä tai kasvotusten, sen mukaan mikä teille sopii.
Keskusteluhetki on usein omaisille hyvin merkityksellinen. Siinä saa vapaasti ja rehellisesti kertoa kaikesta edesmenneeseen liittyvästä, vaikeistakin asioista. Minun on hyvä tietää avoimesti millainen ihminen hän oli luodakseni puheeseen aitoutta. Puheeseen poimin siihen sopivat asiat.

Sitten kirjoitetaan
Saatte tekstin luettavaksi hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. Voitte muuttaa siitä mitä tahansa. Puheeseen jää vain asioita, jotka tuntuvat teistä oikealta ja kuulostavat häneltä.
Puhe voi sisältää henkistä tai hengellistä symboliikkaa toiveittenne mukaan. Mikäli edesmenneellä oli lempikirjailijoita tai -runoilijoita, voimme poimia mukaan tekstikappaleen, sitaatin, ajatelman tai runon.
Tilaisuudessa
Pidän puheen ja johdan tilaisuuden kulun, eli kerron mitä seuraavaksi tapahtuu. Omaisena saat keskittyä suremiseen ja itsesi koossa pitämiseen.
Jos joku läheisistä haluaa sanoa jotain, teen hänelle tilaa ja jään viereen siltä varalta, ettei ääni kanna.

Puheen lisäksi
Hoidan mielelläni myös tilaisuuden musiikin ja suunnittelun, jos niin haluat.